Vuoden aikaan tyypillisesti päivät ovat olleet aika pimeitä ja harmaita, itse kuulun siihen ihmisryhmään, joka saa valosta virtaa. Kausi(joulu)- valot ovat loistaneet jo pitkään, ja aamulla saan virkeyttä itselleni kirkasvalosta, jonka nappaan päälle heti ylös noustuani. Ja vaikka säätila ei houkuttaisi ulkoilemaan, pyrin päivittäin edes pieneen happihyppelyyn. Vaikuttaako pimeys sinuun, ja onko sinulla keinoja kaamoksen selättämiseen? Minkälaisia keinoja sinulla, joka yhdistät omaishoitajuuden ja työelämän, on? Blogia voi kommentoida yhdistyksen sivustolla olevalla yhteydenottolomakkeella tai ottamalla yhteyttä: yhdistys@psomaishoitajat.fi. Yhteydenotot blogin kirjoittajaan kulkeutuvat yhdistyksen kautta.
Omaishoitajuus voi tarkoittaa monenlaisia asioita arjessa. Usein omaishoitaja mielletään iältään ehkä ikääntyneeksi henkilöksi, joka hoitaa puolisoaan, tai henkilöksi, joka hoitaa omaa ikääntynyttä vanhempaansa. Omaishoitaja voi olla myös vanhempi, joka hoitaa omaa paljon tukea tarvitsevaa lastaan. Entä, kun parisuhteesta tulee omaishoitosuhde? Omaishoitaja on henkilö, joka pitää huolta perheenjäsenestä tai muusta läheisestä henkilöstä, joka ei selviydy arjesta ilman erityistä hoivaa. Suomessa on paljon myös omaishoitajina toimivia henkilöitä, joilla ei ole virallista omaishoitosopimusta, mutta he huolehtivat läheisensä arjen asioista paljon.
Suomessa on raportoitu olevan omaishoitajia noin 350 000 vuonna 2019. Vaativia omaishoitosuhteita, joissa hoidettava tarvitsisi laitoshoitoa ilman omaisen apua, on noin 60 000. Työssäkäyviä omaisestaan tavalla tai toisella huolehtivia ihmisiä on Suomessa kaikkiaan noin 70 000. Omaishoitotilanteet ovat aina yksilöllisiä. Sekä omaishoitajan että hoidettavan kunto voi vaihdella sairauksista, vammoista tai muista syistä johtuen paljon omaishoitokaaren aikana. Omaishoitoystävällinen kulttuuri edistää työyhteisöjen hyvinvointia, työnantajamielikuvaa ja tuottavuutta. Työyhteisö, jossa omasta hoivavastuusta voi keskustella avoimesti ja luottaa siihen, että arkea helpottava ratkaisu löytyy yhdessä työnantajan kanssa, on kaikkien etu. Omaishoitoon ja työelämään liittyvä lainsäädäntö on aikaansa jäljessä. Tarvitsemme uudenlaisia ratkaisuja työikäisille omaishoitajille ihan kuten lapsiperheille on jo paljon vakiintuneita käytäntöjä perhe-elämän yhteensovittamiseen. Päättäjien olisikin aika tunnustaa omaishoitajien merkitys hoivan kokonaisuudessa ja tukea heitä arvokkaassa työssään (lähde: Omaishoitajaliitto ry).
Hoitotyö on jonkun verran tai huomattavasti sekä fyysisesti että psyykkisesti vaativaa. Edellinen lauseke tiivistää paljon omasta elämästäni työn ja omaishoitajuuden yhteensovittamisessa. Jo nuorena koin hoitoalan omaksi kutsumukseksi, koin olevani omalla alalla lähihoitajana. Tein sekä vanhus- että vammaistyötä. Alkuaikoina vuorotyön tekeminen onnistui, kun poika oli hoidossa vuorohoitopäiväkodissa. Kun pojan epilepsia alkoi ilmoitella itsestään, tuli ensimmäisiä varsinaisia mutta lopulta kuitenkin ohikulkevia mutkia matkaan työn suhteen. Sain kuulla lapseni olevan turvallisuusriski päiväkodissa yöllä epilepsian vuoksi. Näihin matkan varrella kuultuihin ”sammakoihin” en halua tarttua sen kummemmin, korkeintaan näin ohimennen antaen ajatusta erityislapsiperheitä kohtaaville ammattilaisille tai miksei kelle tahansa. Myöhemmin säännöllisen elämänrytmin hyödyt kokonaisvaltaisesti perheeni jaksamiseen ja ajankäyttöön onnistuivatkin työnantajan ja työyhteisön joustaessa elämäntilanteeseeni.
Vuosien vieriessä eteenpäin poikani hoidon vaativuus kasvoi hänenkin kasvaessaan, ja aloin toisinaan miettimään omaa jaksamistani, kun arjessani hoidin työpaikalla sekä kotona. Tein useamman vuoden töitä myös henkilökohtaisena avustajana vammaistyössä, kun tehtävän työaika soveltui arkeemme vielä paremmin. Etsien muuta kuin hoitotyötä päädyin hakemaan työtä järjestösuunnittelijana, se on myös työtä ihmisten parissa. Kiitollisena kokemuksestani, siitä että sain oppia järjestötyötäkin. Omaishoitajuuteni vaativuuden kasvaessa koin ajoittain ensimmäisiä uupumisen merkkejä työn ja omaishoitajuuden yhteensovittamisessa. Edelleen työnantajani oli omaishoitomyönteinen, ja sain mahdollisuuden jatkaa määräaikaisessa työsuhteessani osa-aikaisena työntekijänä.
Minulle tärkeä asia on aina ollut oma työyhteisö, ja myös sen mukanaan tuomat kaveruus- ja ystävyyssuhteet, sekä elämä kodin ulkopuolella. Se joku ihan oma juttu, ja että saa tehdä yhdessä toisten kanssa. Olen pitänyt taloudellista riippumattomuutta tärkeänä asiana, ja sitä, että minun on ollut mahdollista myös nauttia hyvän talouden turvin vaikkapa matkustamisesta ja lasteni menojen tukemisesta. Olen aina halunnut olla mukana työelämässä, ja ajatellut, että kyllä minä jaksan, ja vaikka sillä paljon puhutulla sisulla. Tauon jälkeen hoitotyöstä näin mielessäni mukavan kuvan siitä, kuinka saan taas työskennellä ikäihmisten parissa. En osannut ajatella, kuinka paljon minulla oli työtä tehtävänä lääkehoidon osaamisen päivittämisessä, ja kuinka rankkaa arki olisikaan sekä itselleni että pojalleni aikaisten aamujen myötä. Olin aivan poikki työpäivän jälkeen ja hoitotyö vain jatkui kotona. Vaikka onkin toki eri asia hoitaa omaa lastaan kotioloissa, meidän arjessamme poika tarvitsee fyysistä apua paljon ja kaikki arkitoimet vievät aikaa runsaasti. Viikonloppuina en palautunut lainkaan, ja työviikon jälkeen viikonlopuissa oli suorittamisen maku. Väsymykseni alkoi vaikuttaa mielialaani ja minun oli todettava, että minun on jätettävä hoitotyö kodin ulkopuolella.
Koen, että tämän päätöksen myötä olen myös ollut jonkinlaisessa identiteettikriisissä. Oli vaikea päästä yli siitä, etten jaksanutkaan. Työelämä on ollut iso osa minua. Nyt, kun elämässä on tilaa myös levolle ja itsestä huolehtimiseen, niin huomaa, että asioihin on helpompaa keskittyä. Vaikeasti vammaisen lapsen asioista huolehtimiseen kuuluu valtava määrä ”näkymätöntä työtä”, josta saisi aikaan, vaikka ihan erillisen kertomuksen.
Yhden ystäväni kanssa meillä oli vasta pitkä keskustelu, jossa pohdimme paljon myös työelämää ja sen osaa elämään kokonaisuutena. Ystäväni pohti aina olleensa hyvin työkeskeinen, ja nyt kun vielä syvemmin mietin hänen kertomaansa, niin onhan oma ammattitaito ja sen myötä tuleva asiantuntijuus tärkeää hyvin monelle meistä. Työelämä, ammatti ja niiden mukanaan tuoma ”status” värittävät paljon keskustelua ja ehkä liikaakin myös arvoja.
Toista tuttavuutta, jonka elämääni on tuonut lapseni vammaisuus ja kokemustoimijuus, tapasin ensimmäistä kertaa kasvotusten syksyllä. Tämä oli itselleni myös hyvin vaikuttava keskustelu. Tätä jo pidemmän omaishoitokaaren kulkijaa kuunnellessani, huomasin omankin arvostukseni kasvavan tekemääni omaishoitoon niin että kohina korvissa kuului! Kun kuuntelin häntä, hän tuntui puhuvan omaishoitajuudestaan sanoin, joita voisin kuvailla arvoa huokuviksi. Mieleeni kutoutuu seuraavaa sekä hänen, itseni että useiden omaishoitajaystävieni ajatuksista koottuna:
”Sinä, läheiseni, olet minulle rakas, arvokas, tärkeä, ja tahdon sinulle vain, että elämäsi on hyvää. Tarvitset toisten apua enemmän tai vähemmän. Olet lapseni, vanhempani, puolisoni tai muu minulle niin läheinen ihminen, että haluan omalta osaltani huolehtia hyvinvoinnistasi. Minä ihmettelen liian usein, miksi joskus arvosi tai ihmisyytesi jää toisilta näkemättä. Sinä ansaitset vain parasta apua ja tukea, ja juuri sellaisena kuin se sinua parhaiten palvelee. Mitä sinulla on oltava? Ihmisarvo. Mitä se tarkoittaa?
Omaishoitaja. Tässä roolissa sinulla voi olla todella paljon tehtäviä, joita voivat olla hoitaja, perehdyttäjä, ravitsemusterapeutti, lääkehoidon vastaava, viestintävastaava, sihteeri, jumppari, virikevastaava, tiiminvetäjä, apuvälinehuolto, ergonomia-asiantuntija, tulkki, yöhoitaja, inva-auton kuljettaja ja vertaisasiantuntija. Tässä varmasti vain osa. Ennen kaikkea olet kuitenkin läheinen. Omaishoitajalta saattaa jäädä näkemättä oman työnsä arvo. Sinäkin olet arvokas, säästät tätä tärkeää työtä tehdessäsi aivan valtavasti jo lähtökohtaisesti yhteiskunnan varoja huolehtimalla itse läheisestäsi. Sinulla on paras omaishoitajan ammattitaito, sinun työsi omalle läheisellesi on mittaamattoman arvokasta ja tärkeää. Kuitenkin sinä olen muutakin, ja joskus voit kadottaa itsesi, jotta jaksaisit huolehtia tärkeimmistä asioista. Joskus ihan tärkeimmät asiat ovat aika läheiselle ja itsellesi. Anna arvoa itsellesi tässä tehtävässä, jota et ole pyytänyt, mutta se on sinulle annettu. On aikoja, jolloin voimavarasi eivät välttämättä riitä työelämään, ja varmasti myös aikoja, jolloin ne riittävät. Opettele tietoisesti olemaan armollinen itseäsi kohtaan.”
Kuopion kaupunki huomioi omaishoitajia tarjoamalla maksuttoman terveystarkastuksen kahden vuoden välein. Kun on ikänsä lähes eniten pitänyt huolta enemmän toisista kuin itsestään, kuulostaa mukavalta, kun hoitaja tarkastuksessa kertoo tämän reilun vastaanottoajan olevan nyt vain minua varten. Kun on ikänsä ajatellut, että ollakseen oikein kunnon kansalainen täytyy tehdä työtä jaksamisen äärirajoilla keikkuen, kuulostaa mukavalta, kun hoitaja sanoo, että omaishoitaja tekee maailman arvokkainta työtä.
Omaishoitajuuden ja työelämän yhteensovittamiseen vaikuttavat monet asiat. Perheen rakenne ja se kuinka kotona voi jakaa asioiden hoitamista, omaishoidettavan kunto ja hoidon vaativuus sekä poissaolojen määrä työstä välttämättömien syiden vuoksi. Kuten eräs omaishoitajatuttavani totesi; kuka haluaa palkata työntekijän, joka joutuu vähän väliä olemaan poissa polikäyntien ja lapsen kotihoitoa vaativan kunnon vuoksi?
Päätoimisen omaishoitajan arkea saattaa kuormittaa hoivan lisäksi myös talous ja toimeentulo. Vaakakupissa voivat tasapainoa etsiä erilaiset menot ja niiden kulujen kattaminen kuten harrastuskulut varsinkin lapsiperheissä. Tässä moni omaishoitaja käy varmasti melkoista keskustelua itsensä kanssa siitä, onko stressittömämpää saada lepoa vai taloudellista varmuutta. Jos jaksamisen päällä on lisäksi huoli ihan varsinaisesta perustoimeentulosta, voidaan joutua miettimään kohtuuttomia tai ainakin todella vaikeita ratkaisuja, kuten laitoshoitoon turvautuminen.
Tähän saakka olen itse kulkenut paljon asiasta toiseen suorittamalla suorittamisen perään. Omaishoitajan arki voi olla niin kuormittavaa, ettei ole aikaa ajatella tai vielä vähemmän suunnitella omaa tulevaisuuttaan. Päivät kulkevat yksi kerrallaan eteenpäin, ja vaikeimmillaan jollekin voi olla saavutus selvitä yöstä ja jaksaa sen jälkeen seuraava päivä. Oman hienon oivallukseni tähän syksyyn olen saanut kuuntelemalla kerrankin ajoissa (ainakin melko ajoissa) itseäni – minulla on oikeus pitää myös itsestäni huolta. Suuri tekijä on ollut myös yhteiskunnan taloudellinen tuki täällä Kuopiossa, eri kaupungeilla ja kunnilla, kun on valtavan erilaisia perusteita omaishoidontukeen. Toivon todellakin, että tulevilla uusilla hyvinvointialueilla palkkioiden yhtenäistäminen kulkee tähän suuntaan, jossa omaishoitajuutta arvostetaan taloudellisesti kuten täällä.
Oma happi voi olla se työ ja työyhteisö, tai mahdollinen oma aika huolehtia omaisen asioista ja itsestä. Itselläni pelkästään jo oman fyysisen kunnon parantaminen vaatii työtä ja aikaa. Kun on vuosia kulkenut kiireellä ja jatkuvasti jotain tekemällä, tuntuu, että se tunne on päällä koko ajan, vaikka aikaa onkin jo enemmän. Myös lapseni asioiden hoitaminen ja arjen sujuvuus sekä arkikuntoutuksen toteuttaminen ovat juuri tässä elämän vaiheessa erityisen tärkeitä.
Ennen kaikkea omaishoitaja – arvosta itseäsi. Pyri antamaan mahdollisuus omalle hyvinvoinnillesi. Mitä se sitten sinulle tarkoittakaan, ja minkä on juuri sinun arkeesi sopiva vaihtoehto.
Yhteiskunta – arvosta omaishoitajaa tarjoamalla tarpeen mukaista tukea ja mahdollisuuksia. Siitä hyötyvät kaikki.
Esimiehet ja työyhteisöt – miten teidän työpaikallanne voidaan olla omaishoitomyönteisiä? Onko mahdollisuutta joustaa työajoissa ja työn osa-aikaisuudessa?
Ihanaa ja rauhallista joulun aikaa kaikille, pidetään itsestämme ja toisistamme hyvää huolta!
